Minun kirkkoni

Tiistai 19.11.2019 - Merja Eräpolku

Kirkossa on moni meistä elänyt läpi elämänsä tärkeimpiä hetkiä. Oma kirkko on tärkeä osa muistojamme ja elämän käännekohtia. Kenties olemme kohdanneet Jumalan myös aivan jossain muualla, metsien tai merien kappeleissa, sairasvuoteella tai sen äärellä, äärimmäisessä ilossa tai epätoivossa.


Kuten lukuisat sukupolvet ennen minua, muistan lapsena Lohjan Pyhän Laurin kirkossa katselleeni keskiaikaisia seinämaalauksia ja arvuutelleeni, mistä Raamatun kertomuksesta mikäkin niistä kertoi. Samat seinämaalaukset piti ihastella läpi tyttären konfirmaatiomessussa 30 vuotta myöhemmin ja samalla ihmetellä, mihin olivat vuodet vilahtaneet.

Oma rippikirkkoni on Vivamon Särkyneen sydämen kirkko, jossa olen elänyt nuoruuden hengellisen ja sosiaalisen elämän huippuhetkiä.

Rajamäen valkoisessa lapsuusajan kirkossa vietin urkuparvella kokonaisen koulupäivän rukoillen vaativassa leikkauksessa olleen mummini puolesta - tuttu suntio päästi sisään.


Pusulan kirkon pihamaalla lepäävät mummi ja pappa, ehkäpä joskus minäkin. Keltaisen puukirkon jumalanpalveluksessa sai poikani pikkuisena kasteen Jordanin vedellä.

Nummen kauniissa kivikirkossa sanoin yhdeksän vuotta sitten pyhäinpäivänä puolisolleni tahdon.

Lohjan ortodoksisessa kirkossa olemme aloittaneet vuoden useamman kerran Pyhän Basileios Suuren liturgialla.


Sammatin pienessä punaisessa kirkossa on aina lämmin tunnelma. Sen kirkkomaalla lepää toinen mummini ja monia muita sukulaisia. Kesällä sisälle kirkkoon kutsui nuorten oppaiden virsilaulu. Se sai mukanamme olleen brasilialaisvieraan kyyneleet valumaan: tunnelma ja sävel kun puhuttelivat ilman ymmärrettyjä sanojakin.

Brysselin kotikirkkoni oli Eurooppa-korttelin katolilainen Ylösnousemuksen kappeli, jossa suomalainen merimieskirkko pitää jumalanpalveluksensa kahdesti kuussa. Siellä suomalaiskuoron sävelet menivät läpi sielun ja ruumiin, ja me maallikot saimme oman roolimme messun toimittamisessa.

Minun kirkkoni on se, jossa kulloinkin olen voinut kokea Jumalan läsnäoloa. Tuo paikka on ollut milloin missäkin, hetki yksin tai yhdessä muiden kanssa Taivaan Isän puhutellessa. Silloin seinillä eikä sanoillakaan ole ollut paljoa väliä.

***

Tämä kirjoitus on julkaistu Ykkössanomissa syksyllä 2014. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: seurakuntavaalit, Lohja

Lisää kirjoituksia