Ikääntymisen iloja

Torstai 19.3.2009 klo 22:30


”Kotibileiksi” nimeämääni illanviettoon olin kutsunut niin vanhemmat kuin uudemmatkin työtoverit. Olin ilahtunut, että - huolimatta luovuuden puuskassa väsäämästäni vähintäänkin oudonpuoleisesta kutsusta - tuli tupa täyteen vieraita. Joku oli jättänyt useammankin muun menon väliin, tosin esimerkiksi Azerbaijanissa vaalitarkkailijana olleiden oli jätettävä vierailu väliin suurempien missioiden kutsuessa.

Vieraiden ikähaitarin totesin olevan kutakuinkin 40 vuotta. Nykyisistä työkavereista pidempään eduskunnassa on työskennellyt vain Toimi Kankaanniemi, joten koen olevani myös jonkun sortin puolueveteraani. ”Kuinka nuorena sinut oikein palkkasimmekaan”, pohti eilen Toimi. Todella nuorena. Puoluetoimistoon tullessani olin vain 20-vuotias, reilua vuotta myöhemmin aloitin eduskunnassa. Tosin itse koen useimmiten olevani vielä nuorisojärjestökaartia.

Kuten arvata saattoi, kello kulki liian lujaa. Singstar -kisat jäivät tyngäksi, eikä maailmaakaan ehditty parantamaan. Monen toiveissa on, että työyhteisömme löytäisi tiiviimmän ja monipuolisemman sosiaalisen yhteiselämän eduskunnan graniittien ulkopuolella. Se palvelisi uskoaksemme tuloksellisen yhteistyön tekemistä tiiviinä tiiminä. Nyt siis odotellaan kutsua jonkun mökille tai lempiraflaan.

Tämä Purkupaikkani on ollut lapsipuolen asemassa viime ajat. Vuodatukseni ovat siirtyneet enemmänkin tekstarimuotoon Facebookin sivuille. Vallan mainio paikka tuo FB, kun sen oikein oivaltaa. 

Blogikirjoituksistani muutamia on kadonnut teknisistä syistä bittiavaruuksiin. Viime viikollakin kirjoittelin niin pitkään ja hartaasti blogia eläkeasiasta, että tekniikka ehti sulkea minut ulos päivityksestä ja teksti katosi.

Kynnys kommentoida niin kotikunnan kommelluksia, päivänpolitiikkaa kuin henkilökohtaisiakin kuvioita on noussut KD-lehden ja Länsi-Uusimaan keksittyä julkaista kommenttejani sivuillaan - enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja sattumanvaraisesti.

Viimeaikaiseen kunnanhallituksen kokousten julkisuuskeskusteluun haluan todeta, että itse olen varonut luottamuksellisissa palavereissa käsiteltyjen asioiden puintia blogissani. Kokonaan toiset ihmiset ovat olleet asialla keskustelujen vuotamisessa normaaleiden periaatteiden vastaisesti.

Itseltäni on muutoinkin jokseenkin täydellisesti mennyt mielenkiinto puida Nummi-Pusulan asioita. Syitä siihen on monia. Toivon, että Nummi-Pusulan päätöksenteossa ei ajauduta ojasta allikkoon, vaan löydetään kultainen keskitie, jolla myös päästään parempaan huomiseen.


Kommentit

21.3.2009 19:58  Sari

Kiitos TODELLA mukavista kekkereistä! a) Sinua ei uskoisi jo nelikymppiseksi
b) olit nähnyt niiiiin paljon vaivaa ohjelman ja tarjoilun eteen
c) oli todella mukava luottamus saada tulla kotiisi.

24.3.2009 0:53  Heikki Parviainen

Onnea!
Terveisin tasan vuotta aiemmin syntynyt valtuustokaverisi !


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini