Elämäni hienoin työpäivä ja -päällikkyys

Maanantai 8.6.2009 klo 7:00


Joskus keväällä, kun toivuin vaaliliiton aiheuttamasta ensijärkytyksestä, lupasin Taivaan Isälle ja sitten Sarille, että teen omalta osaltani kaikkeni, että voisin auttaa häntä kisassa parlamenttiin. Koen, että tuota apua on myös tarvittu.

Kun työtä oli paiskittu jo pitkään, huomasin eräästä Sarin sähköpostista kolmannelle henkilölle, että minut oli ”nimetty” vaalipäälliköksi. Itse olin kirjoittanut joihinkin viesteihin, että toimin Sarin kampanja-avustajana. Päällikkötitteleitä en muista aiemmin kantaneeni, mutta tästä epävirallisesta nimityksestä saan olla todella onnellinen. Hienompaa päällikkyyttä tuskin tulee :-)

Monista alkuvaikeuksista huolimatta KD:n vaalityö oli ainutlaatuista. Henki oli hyvä ja myös muut ehdokkaat tekivät lujasti töitä. Kenttäväki innostui ensi kertaa aidosti EU-vaalityöhön. Syntyi yhteinen ja realistinen unelma omasta mepistä.

Vaalipäivä oli todellinen riemupäivä myös Suomen uskoville. Valituiksi europarlamenttiin tuli eri ryhmistä ainakin viisi aktiivista ja julkisesti uskostaan puhuvaa meppiä: Sarin ohella vanhat ystävämme Eija-Riitta Korhola Kokoomuksesta, Hannu Takkula Keskustasta, Mitro Repo Sdp:stä ja tietenkin vaaliliittokumppanimme Timo Soini perussuomalaisista.

Edustettuina ovat näin luterilaisen, ortodoksisen, katolisen ja helluntaikirkon kristityt eli käytännössä koko suomalainen kristikunta. Tiedän, että eri puolilla ovat kristityt paljon rukoilleet näiden vaalien puolesta. Tuo rukous on epäilemättä kuultu ja anomuksiin on vastattu myönteisesti. Taivaan Isälläkin on totta vie ollut unelma!

Timon ja hänen äänestäjiensä ansiota monessa mielessä Sarin paikka on, KD:n omat äänet kun eivät olisi paikkaan riittäneet ja siksihän tämä vaaliliitto tehtiinkin, jotta perussuomalaisten ylijäämät tulisivat hienosti hyötykäyttöön. Onnittelut myös Sampo Terholle, joka vaaliliiton ensimmäisenä varana tulee todennäköisesti jatkamaan Timon työtä parlamentissa 2011. Vaikuttaa todella hyvältä tyypiltä!

Lapset ovat tänään palaamassa mummolasta. Oma lomani ei vielä ala, mutta vähitellen yritän siirtää ajatuksiani myös muihin kuin työasioihin. Ehkä tässä elämässä on muutakin tärkeää kuin politiikkaa.


Kommentit

8.6.2009 9:40  Sari Palm

Onnittelut vaalipäällikölle! Ja kiitos Sinulle pyyteettömästä heittäytymisestä yhteiseksi hyväksi. Olen nähnyt läheltä, miten paljon teit työtä.

Sanoihisi on helppo yhtyä. Hienot vaalit, upea tulos. Kaikin puolin jännittävä jatko edessä.

Meillä on paljon yhteistä työtä edessäkin.

8.6.2009 10:10  tenho heiskanen

Olette tehneet hienoa työtä. Panoksesi on mahtva, joten päällikön titteli ei liene liikaa sinulle.
Pian täytyy varmaankin suunnata katse tulevaisuuteen. Sari lähtee nyt Brysselinn ja puoluesihteerin paikka jäänee auki. Sarin harteille ei käsittääkseni voi jättää kahta niin vaativaa työtä. Vaikka hän onkin hoitanut homman hyvin, niin tuskin sen hoitaminen mepin työn ohessa on mahdollista. Joten miten olisi jos??

8.6.2009 17:08  Kari Kyttälä

Onneksi olkoon vaan myös päällikölle. Hyvään ryhmään se Sari pääsee.

9.6.2009 19:19  M

Toivottavasti vaaliliittokumppaneiden ylenkatsominen vähitellen loppuu kd:ssa. Jos haluamme että meidän arvojamme ja mielipiteitämme kunnioitetaan, täytyy meidän käyttäytyä samoin.

En kyllä sotkisi Taivaan Isää tähänkään vaalitulokseen näin pontevasti. Itse ajattelen, että nämäkin kristityt olisivat olleet paljon tärkeämmissä tehtävissä Suomen parlamentissa kuin EU:ssa.

19.6.2009 22:40  Pekka Laine: xpekka@kolumbus.fi

Vaalipäällikkyytesi toi hienon hedelmän, Sarin paikan EU- parlamenttiin. Se on saavutus, joka ei unohdu meiltä muiltakaan mukana touhottajilta. Nimenomaan emme unohda Sinua. Osuutesi oli ilahduttavan vaikuttava, ja sai meidät muutkin ponnistelemaan, vaikka Treelta tullut äänisaalis olikin mielestäni turhan vaatimaton.
Paljon on mielessäni sanottavaa, mutta näin on nyt parempi. Puoluekokous teettää vielä töitä Sinulla, kunhan ensin vietät kunnon levollisen kesäloman.
[Treella sataa kuin ?ämmiä äkeet selässä?; eikä kysy lupaa, vaikka on juhannusaatto !]

Katseemme suuntautuvat jo edessämme oleviin eduskuntavaaleihin...

Tervehtien siunauksen toivotuksin! Pekka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini