Elämää uutisvirtojen keskellä

Torstai 10.11.2011

Aamulla ei meidän postilaatikkoon kolahda päivälehteä - ei naapureillakaan. Iltaisin päivitän käsitykseni maailmanmenosta englanninkielisistä tv-uutisista sekä suomalaisilta uutisverkkosivuilta ja Facebookista.

BBC kertoo päivittäin maailman talouskriisin, poliittisten myllerrysten ja katastrofien uusimmat käänteet. Al-Jazeeran uutisointi painottuu islamilaisen maailman näkökulmaan. Kotimaiset päämediat toistavat maailman uutisista tiivistetysti tärkeimmät, mutta kansallinen uutisointi tuntuu pyörivän kovin yksissä aiheissa. Aivan kuin ei montaa puheenaihetta viiden miljoonan ihmisen maahan kerralla mahtuisikaan.

Milloin uutisoinnin ja julkisen keskustelun top-teema on vaalirahoitussekoilut, sikainfluenssarokotukset, sukupuolineutraali avioliitto tai Kreikan tukipaketti. Milloin agendalla on jonkun kokemattoman populistipoliitikon mokailut, tanssikilpailun eteneminen tai julkkisblondin mediarahastusta varten solmitun avioliiton surkuhupaisat käänteet.

Ahdistus laskeutuu viimeistään siinä vaiheessa, kun avaan iltapäivälehtien verkkosivut. Jos laskisin kaikki ne väkivaltaisesti kuolleet, joista kulloinkin kerrotaan, eivät takuulla sormet riittäisi. "Perustapot" alkavat olla henkirikosten vähemmistöä, kun saamme lukea mitä järkyttävimmistä omien läheisten murhista, paloittelusurmista ja myrkytyksistä.

BB-talon asukkaista kertovien juttujen yli pomppiessa mietin, seuraako näitä todella joku. Myönteisiä, iloa tuottavia tai hyödyllistä tietoa sisältäviä uutisia saa hakea suurennuslasilla. Iltapäivälehtien verkkosivujen perusteella voisikin luulla, että suomalaiset ovat läpeensä pimeää porukkaa.

Näin ei tokikaan ole. Silti havaitsen näin "etäsuomalaisena" miettiväni, onko henkinen ilmasto Suomessa jotenkin pimentynyt. Onko Suomi iloisten, onnellisten, tasapainoisten ja rehellisten ihmisten kotimaa vai aivan jotain muuta? Mietin, miksi kuljen turvallisemmin mielin pimeitä katuja miljoonakaupunki Brysselissä kuin Helsingissä? Outoa.

Brysselin metrossa olen ruuhka-aikaan tiiviisti kaiken maailman ihmisten keskellä. Kieliä, uskontoja, ihonvärejä ja pukeutumistyylejä samaan metrovaunuun mahtuu monia. Varmaankin toiset meistä ovat enemmän kotonaan kuin toiset, mutta kukaan ei ole "se muukalainen" kun kaikki ovat niin erilaisia.

Ainakin puolet kaupungin asukkaista on ulkomaalaistaustaisia, vaikka maahanmuuttajista monilla on Belgian kansalaisuus. Noin neljännes väestöstä on muslimitaustaisia, pääosin marokkolaisia ja turkkilaisia. Historiassa Belgialla oli oma siirtomaansa, Kongo. Paljon on myös tummaihoisia.

Monet meistä maahanmuuttajista osaamme jonkin verran ranskaa, mutta isolla osalla väestöstä äidinkieli on joku muu kuin yksi Belgian kolmesta virallisesta kielestä. Yhteistä kulttuuria tai elämänkatsomusta ei ole. Ei myöskään yhtä julkisen keskustelun agendaa tai viestintäkanavaa. Tästä käsin vertailtuna Suomessa eletään lähes yhtenäiskulttuurin aikaa.

Päivittäin seuraamistani medioista minulle ylivoimaisesti tärkein on Facebook. Sen kautta liityn osaksi omaa yhteisöäni, jaan minulle tärkeitä uutisia ja vastaanotan niitä. Saan seuraa, tukea ja apua. Facebook ylittää ajan ja paikan rajat. Se vie minut seuraamaan niiden ihmisten elämää, jotka ovat minulle tärkeitä ja tuttuja. Globaalin ja kansallisen uutisvirran sijaan FB:stä seuraan hyvin paikallista ja läheistä uutisointia. Olo tulee taas paljon paremmaksi: maailmani onkin mukavien ja turvallisten ihmisten yhteisö arkisine iloineen ja suruineen.

Merja Eräpolku

Kommentoi kirjoitusta.