Kristinusko velvoittaa yhteyteen

Sunnuntai 16.8.2020


Elämä on yllätyksellistä: sain viikko sitten viime tingassa kutsun kirkolliskokoukseen, joka aloitti uuden nelivuotiskautensa. Espoon hiippakunnan edustajaksi ensimmäiselle täysistuntoviikolle tarvittiin yksi varaedustaja, kokouksen ainoa sellainen.

Koin yllätyksekseni – ja käsillä olleista kipeistäkin teemoista huolimatta – ilmapiirin hyvin rakkaudelliseksi, jopa hoitavaksi. Oman kirkon edustajia eri puolilta maata ja eri taustoista oli hyvä kohdata avoimin mielin.

Uusissa valiokuntakokoonpanoissa toteutettiin piispa Hintikan ehdotuksesta esittäytyminen ”minun kirkkopolkuni” -teemalla. Kukin sai kertoa omasta elämästään kristittynä. Moni avasi luottamuksen ilmapiirissä myös hyvin henkilökohtaisia kokemuksiaan. Meistä kirkon erilaisista ja eritaustaisista edustajista piirtyi toistemme mielissä värikuva mustavalkoisen sijaan.

Meistä kirkon erilaisista ja eritaustaisista edustajista piirtyi toistemme mielissä värikuva mustavalkoisen sijaan.

Itse olen ollut vuodesta 1995 mukana paikallisseurakunnan hallinnossa. Kun meidän lohjalaisten pitkäaikainen ja rakastettu kirkolliskokousedustaja Anna-Mari Kaskinen ei ollut enää käytettävissä, suostuin pyyntöihin asettua ehdokkaaksi. Tulin valituksi ensimmäiseksi varaksi listaltani.

Olen elänyt hyvin erilaisista taustoista tulevien kristittyjen kanssa – toisaalta kahden avioliittoni myötä, mutta enemmän vielä kolmikymmenvuotisen työurani kautta SKL-KD:ssa. Olen kokenut tämän valtavana rikkautena.

Kristillisdemokraateissa toimii kaikkien suomalaisten seurakuntataustojen ja eri kristillisten järjestöjen aktiiveja. Joukossamme on myös niitä, jotka jakavat puolueen arvot ja tavoitteet, mutta eivät ole minkään kristillisen seurakunnan jäseniä. Vaikkei seurakuntataustoja tai hengellisiä asioita muutenkaan puoluetoiminnassa käsitellä, luonnollisen tutustumisen myötä ihmisten erilaiset taustat tulevat usein jossain vaiheessa esille.

– Kristillisen perinteen siirtämisen ketju on katkennut. Karikatyyrinen joulukirkkokristillisyyskin alkaa olla jäänyt taakse jäänyttä aikaa, totesi kirkon tutkimuskeskuksen johtaja tutkija Hanna Salomäki tammikuussa Teologisilla opintopäivillä Kauniaisten Raamattuopistolla. Tähän viittasin omassa ensimmäisessä kirkolliskokouspuheessani.

Salomäki totesi myös, että ennusteen mukaan luterilaisen kirkon enemmistöasema alittuu Suomessa viimeistään 2030-luvun puolivälissä, ehkä jo aiemmin. Muihin seurakuntiin kuuluvien määrä ei riitä paikkaamaan muutosta. Kristillinen identiteetti on muuttumassa vähemmistön identiteetiksi, vaikka monia edelleen kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat.

Viimeistään nyt on eri seurakuntiin ja teologisiin taustoihin kuuluvien löydettävä toisensa sisarina ja veljinä. Meidän on nähtävä myös eri tavoin ajattelevat kristityt taistelutovereina sen puolesta, että kristillinen usko, arvot ja perinteet saavat näkyä myös tulevaisuudessa yhteiskunnassamme. Niitä emme saa menettää.

Toivon, että me kristillisdemokraatit omien seurakuntiemme edustajina rakennamme ja vaalimme Kristuksen itsensä peräänkuuluttamaa yhteyttä ja rakkautta siellä missä toimimme.

Jos Jeesus edelleen eläisi ihmisenä keskuudessamme, hän epäilemättä itkisi nähdessään sen, ettei maailmanlaajan Kristuksen kirkon ehtoollispöytä ole yksi ja yhteinen. Kristinusko velvoittaa yhteyteen. Vain yli rajojen käyvän yhteyden kautta myös kristinuskon salaisuuksia kokemattomat voivat nähdä jotain siitä uskosta, rakkaudesta ja toivosta, jota itse olemme saaneet maistaa.

Avainsanat: kirkolliskokous, kristittyjen yhteys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini