Pullaa vai ruisleipää kirkosta?

23.10.2018

”Pappi puhui niin kauniisti”, kommentoi mummini kirkkoreissun jälkeen. Mieleeni tuo kehuksi tarkoitettu maininta nousee silloin, kun viesti maistuu enemmän kirkkokahvien kilopitkolta kuin ruisleivältä, jonka pureskeleminen vie aikaa, mutta tarjoaa paljon hyviä ravintoaineita. 

Yhä harvempi käy seurakunnan tilaisuuksissa. Ei ole ihme, sillä neljäsosa suomalaisista ei usko lainkaan Jumalan olemassaoloon ja lähes saman verran epäilee sitä. Moni kirkon jäsenistä sanoo uskovansa johonkin, mutta eri tavoin kuin kirkko opettaa.

Väitän, että kirkon sanoma ei ole vanhentunut. Vaikka elämän- ja ajattelutapamme ovatkin paljon muuttuneet, on ihminen sisimmässään samanlainen. Syntisyys ja syyllisyys aiheuttavat monenlaista pahoinvointia – puhuttiinpa siitä tai ei. Yhtä paljon meitä yhdistää tarve saada kokea ehdotonta rakkautta ja armahtavaa anteeksiantoa.

Mutta miten kristinusko tulee merkitykselliseksi nykyihmiselle, jonka elämä sujuu pääosin hyvin ja terveyttäkin piisaa? Tai ihmiselle joka pohtii, miten joku jumala voisi olla hyvä, kun maailma on niin täynnä pahaa ja omakin elämä menee päin helvettiä?

Arjessa elävää uskoa ei omaksuta Isä meidän -rukousta tai käskyjä opettelemalla, vaan syvällisen oivaltamisen ja vähitellen kasvavan luottamuksen kautta. Siinä kohtaamiset ja kokemukset ovat tärkeitä.

Evankeliumin viestiminen on kirkon tärkein tehtävä. Siksi toimintaa on arvioitava siitä näkökulmasta, miten se palvelee tätä tarkoitusta. Aiheen pitäisi olla keskeinen myös seurakuntavaaleissa, minkä vuoksi haluan itse sitä seurakunnan luottamushenkilönä nostaa esille.

Vaikka kirkkovaltuutetut ovat mukana valitsemassa edustajia kirkolliskokoukseen, eivät he päätä kirkkolaista tai muista yleisohjeista. He kantavat vastuuta kotiseurakuntansa toiminnasta. Esimerkiksi siitä, miten tavoitetaan seurakunnasta etääntyneitä tai kuinka päästään eroon liiasta työntekijäkeskeisyydestä.

Jos ”elämän leipää” tarjoillaan pyrkimällä yleiseen miellyttämiseen ydinsanoman kustannuksella, on seurakunnalla suuri vaara muuttua perinne- ja hyväntekeväisyysyhdistykseksi. Siksi haluan olla rakentamassa seurakuntaa, joka on rohkeasti hengellinen ja sellaisena ainutlaatuinen yhteisö. Rukiista sen olla pitää!

(Julkaistu Länsi-Uusimaa -lehden kirjoittajavieras-palstalla 23.10.2018)

10.10.2020Pyhittääkö tarkoitus keinot?
23.08.2020Kutsu kunnioittavaan keskusteluun
27.06.2020Tiedätkö mitä saat sanoa?
23.04.2020Olemmeko "kermaperseitä"?
21.02.2020Ei huumepirulle pikkusormea!
23.01.2020Uskonnollisuuden muuttuminen haastaa kirkon rohkaistumaan
19.12.2019Vähemmän ruutia!
18.10.2019Elämysmatkalla lasten kanssa
22.08.2019Kiitos kutsusta seulontoihin!
17.06.2019Kertakäyttö- vai kierrätystavaraa?

Siirry arkistoon »