Uskonnollisuuden muuttuminen haastaa kirkon rohkaistumaan

23.01.2020

Yhteinen kansankirkkomme -listan kirkolliskokousehdokkaana pidän myös keskustelua ja päätöksiä luterilaisen kirkon suunnasta tärkeinä. Tällä hetkellä kirkkolaiva näyttää seilaavan epätietoisena suunnastaan.

Varsinkaan monille nuoremmille tapa ei riitä perusteeksi kuulua kirkkoon, eivätkä perinteet siirry entiseen malliin sukupolvelta toiselle. Uskonnollisuus irtautuu instituutioista, ja uskon halutaan olevan henkilökohtaisesti merkityksellistä.

Henkisyyden ja hengellisyyden tarve ei ole kadonnut. Monia kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat. Lähes puolet suomalaisista sanoo rukoilevansa vähintään muutamia kertoja kuukaudessa, neljäsosa päivittäin. Kykeneekö kirkko sanomallaan vastaamaan hengelliseen etsintään?

Ennusteiden mukaan kirkon jäsenmäärän lasku tulee olemaan nopeaa, ja seurakuntien resurssit pienenevät. Kehityksessä piilee myös mahdollisuuksia.

Liian usein seurakuntalainen on jäänyt passiivisen vastaanottajan - asiakkaan – rooliin työntekijän pyörittäessä toimintaa rutinoituneesti. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden puute on vaivannut monia, jotka tahtoisivat olla elävä ja toimiva osa ”Kristuksen ruumista”. Liian helposti sanoma on latistunut yleishumaaniksi ’lepertelyksi’ – ja jäänyt koskettamatta.

Suomessa on kasvavia, eläviä ja uusista toimintamuodoista innostuneita seurakuntia, joiden toiminta vetää puoleensa eri ikäisiä. Niiden tunnusmerkkejä ovat kyky reagoida muutoksiin sekä työntekijöiden ja seurakuntalaisten työ yhdessä.

Seurakunnan jäsenyys alkaa kasteesta, eli lapsen vanhempien päätöksestä. Kirkon pitää osata viestiä, mitä kaste merkitsee ja miksi se on tärkeä. Seurakuntien lapsi- ja perhetyö on hyvää, mutta kaipaa uusia muotoja. Tarvitaan lisää panostuksia, joilla tuetaan parisuhteita ja erilaisten perheiden elämää sekä rohkaistaan sitoutumiseen avioliitossa.

Etenkin nuoria aikuisia ja perheitä kiinnostavat monilla paikkakunnilla toimivat erilaiset jumalanpalvelusyhteisöt, joissa kohtaavat eri-ikäiset seurakuntalaiset. Kirkon sisällä toimivat järjestöt ja liikkeet sekä yhteiskristillinen ja ekumeeninen toiminta ovat tärkeitä.

Seniori- ja diakoniatyön rooli ja merkitys ei tule vähenemään – päinvastoin. Aiempaa enemmän tarvitaan maahanmuuttajaryhmien tavoittamista.

Länsimaissa kirkkojen jäsenmäärä vähenee, mutta samalla etenkin Aasiassa ja Afrikassa kristittyjen määrä lisääntyy kovaa vauhtia. Jopa vakavista vainoista huolimatta ihmiset heittäytyvät elävään ja ihmeitä tekevään Jeesus-uskoon.

Yhteinen kansankirkko –valitsijayhdistyksen ehdokkaat haluavat hoitaa hyvin kirkon taloutta ja keventää sen raskasta hallintoa. Tahdomme rakentaa rukoillen ja tunnustukseemme pitäytyen kirkkoa, joka kutsuu jokaista seurakuntayhteyteen, kannustaa Kristuksen seuraamiseen ja pitää rohkeasti esillä Raamatun sanaa.

Väitän, että kirkon yleinen imago tai veroäyrin suuruus eivät ole ratkaisevimpia siinä, halutaanko seurakuntaan kuulua ja siinä toimia. Tärkeintä on, uudistuuko kirkon hengellinen identiteetti ja löytyykö rohkeasti sanoma, joka koskettaa ja rakentaa kristillistä uskoa.

27.06.2020Tiedätkö mitä saat sanoa?
23.04.2020Olemmeko "kermaperseitä"?
21.02.2020Ei huumepirulle pikkusormea!
23.01.2020Uskonnollisuuden muuttuminen haastaa kirkon rohkaistumaan
19.12.2019Vähemmän ruutia!
18.10.2019Elämysmatkalla lasten kanssa
22.08.2019Kiitos kutsusta seulontoihin!
17.06.2019Kertakäyttö- vai kierrätystavaraa?
18.04.2019Kristus armahda!
18.02.2019Eletäänkö yksin vai ystävinä?

Siirry arkistoon »