Pikkulasten vanhemmille vapaus valita

Suomessa syntyvyys on ennätysalhaista. Ikärakenne vinoutuu huimaa vauhtia. Monilla alueilla vaipoissa elää enemmän vanhuksia kuin lapsia. Nykynuoret ovatkin tulevaisuuden suuria ikäluokkia, ellei suunta muutu.

Päättäjien pitäisi pohtia kuumeisesti, miten pariskuntien lapsihaaveita voitaisiin tukea ja tehokkaasti kannustaa nykyistä suurempaan lapsilukuun. Jostain kumman syystä joillakin on suuri huoli siitä, että lasten vuoksi naisella kuluu jokunen vuosi kotona eikä työelämässä.

Pikkulapsiperheille tärkeää lasten kotihoidontukea on yritetty viime vuosina heikentää monin eri tavoin. Uusin ehdotus on peräisin työ- ja elinkeinoministeriön tutkijaryhmältä, joka esittää tuen poistamista kokonaan keinona kohentaa naisten työllisyyttä.

Kristillisdemokraateille alle 3-vuotiaiden kotihoidontuen puolustaminen on sydämen asia; perhe-etuus, jota olemme olleet luomassa. Olemme myös ajaneet kotihoidon kuntalisiä.

Kotihoidontuki on monella tavoin joustava tukimuoto, joka tukee esimerkiksi osa-aikatyötä tekeviä sekä isovanhempien roolia hoitotyössä. Tuen maksamiselle asetettu kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektiokierteidenkin näkökulmasta. Mitä pienemmästä taaperosta on kyse, sitä ongelmallisempia pitkät hoitopäivät päiväkodissa ovat.

Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle keskimäärin yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Tuen poistaminen lisäisi tarvetta perustaa uusia ryhmiä pienille lapsille, vaikka jo nykyisellään varhaiskasvatuksessa on suuri pula ammattilaisista.

Vanhemmat tietävät itse, mikä on heille ja lapsille parasta. Kotihoidon pitäisi olla tasa-arvoinen vaihtoehto kodin ulkopuolisen päivähoidon kanssa. Joustavuutta ja vaihtoehtoja kaivataan perheissä lisää, ei vähemmän. Eivätkä nykyvanhemmat tarvitse yhteiskunnan holhousta tasa-arvon toteutumiseksi kodissaan.

Taaperolle oman äidin ja isän syli on paras paikka maailmassa. Vanhemmalle oman lapsen hoitaminen on arvokasta työtä. Se on tulevaisuusinvestointi, josta kenenkään ei pidä kokea syyllisyyttä. Meitä, jotka kannamme huonoa omaatuntoa siitä, että olimme liian vähän läsnä pienten lastemme elämässä, on varmasti riittämiin.

(Kirjoitus on julkaistu 23.1.2021 Länsi-Uusimaa -lehdessä)